Tutkimushoitajan blogi

28.01.2022

Syyskuussa 2021

Sain kesken kiireisen syksyn kollegaltani viestin, jossa hän kertoi avoimena olevasta tutkimushoitajan paikasta ja päätin laittaa hakemuksen tehtävään. Minua oli jo pidemmän aikaa kiinnostanut laajentaa ammatillista osaamistani, sillä töiden ohella olen opiskellut Itä-Suomen yliopistossa tervetieteitä. Ystävälleni olin aiemmin syksyllä sanonut hiukan vitsillä, että elämässä vallinneeseen muutosvaiheeseen mahtuisi vielä työpaikankin vaihto.

Muistin työpaikkailmoituksen eräänä perjantaina ja kun sain ilmoituksen auki, totesin, että hakuaikaa oli jäljellä vajaat kolme tuntia. Onneksi olin pitänyt työnhakuprofiilini ajan tasalla, joten hakemuksen kirjoittaminen sujui kohtalaisen vaivattomasti. Painoin lähetä-nappia ja jäin odottamaan, kuuluisiko työpaikasta jotain. Seuraavalla viikolla sain kutsun haastatteluun.

Uuteen työhön

Haastattelu meni ilmeisen mukavasti, sillä minulle tarjottiin tutkimushoitajan paikkaa Itä-Suomen Biopankista. Paikan vastaanottaminen aiheutti hiukan säätämistä, mutta loppujen lopuksi päädyimme ratkaisuun, jossa tein vuoden 2021 loppuun puolikasta työaikaa biopankkiin ja toista puolikasta työpaikkaani vastasyntyneiden teho-osastolle. Olin tyytyväinen ratkaisuun, sillä ensimmäisten biopankilla tekemieni työpäivien jälkeen huomasin, että kontrasti aiempaan, ajoittain hektiseen tehohoitotyöhön oli valtava. Jouduin opettelemaan kokonaan uuden työskentelytavan ja puolikkaan työajan tuoma pehmeä lasku helpotti sopeutumista erilaiseen työrytmiin.

Tutkimushoitajan työ Itä-Suomen Biopankissa on itsenäistä. Ensimmäisenä päivänä minua oli vastassa biopankin labran vastaava Miia, joka perehdytti minua yleisellä tasolla biopankin tiloihin ja toimintaan. Toisena päivänä jouduin hetken ihmettelemään, mitä seuraavaksi tapahtuu, kunnes otin käsiini perehdytyslomakkeen ja aloin käymään sitä kohta kohdalta läpi.

Ensimmäisten työviikkojen aikana olen perehtynyt biopankkitoimintaan yleisellä tasolla. Viikkoihin on mahtunut myös vierailu tutkimushoitajakollegan luona Joensuussa ja FINBB:n (Biopankkien Osuuskunta Suomi) järjestämä Biopankkipäivä Helsingissä. Erityisesti ensin mainittua Joensuun vierailua odotin paljon, sillä se oli mahdollisuus päästä näkemään käytännössä, mitä tutkimushoitajan työ on Itä-Suomen Biopankissa. Kollegani Marjuska on aloittanut työn kirjaimellisesti tyhjältä pöydältä Joensuussa ja onnistunut siinä erinomaisesti. Sain paljon kullanarvoisia vinkkejä työtäni varten ja myös raameja hahmottaa sitä, mitä työhön kuuluu. Helsingin Biopankkipäivä tarjosi puolestaan mahdollisuuden kansalliseen verkostoitumiseen.

Loppuvuodesta valmistelin materiaaleja yksikkökoulutuksia varten. Työhöni Itä-Suomen Biopankissa tulee kuulumaan Kuopion yliopistollisen sairaalan eri yksiköiden kouluttaminen biopankkitoimintaan. Tavoitteena on ottaa yhteyttä eri yksiköihin tulevan kevään aikana ja järjestää koulutuksia biopankkitoiminnasta tilanteesta riippuen joko paikan päällä yksiköissä tai etänä Teamsin välityksellä.

Hyvää alkanutta vuotta 2022!

Nina Hurula

tutkimushoitaja, Itä-Suomen Biopankki

Tutkimushoitajan blogi