Sinunkin näytteesi on tärkeä!
Jokaisella on mahdollisuus osallistua tutkimukseen antamalla luvan näytteidensä tallettamiseen biopankkiin. Se on myös helppoa ja turvallista: annat vain suostumuksesi. Samoin jokaisella on mahdollisuus hyötyä biopankkitoiminnan ja tutkimuksen tuloksista, sillä ne jalkautuvat aikanaan terveydenhuoltoon ja koko maailman käyttöön.
Videoita biopankista
Tietovideoita biopankista ja biopankkitoiminnasta voit katsoa seuraavista YouTube linkeistä:
Kansakunnan terveystieto hyötykäytössä
Tutkimuksen pitkän aikavälin tavoitteena on kehittää yksilölliset, perimään perustuvat hoitomuodot, joiden avulla potilaalle voidaan valita juuri hänelle sopivin hoito ja lääkitys.
Itä-Suomen Biopankki kerää laajaa näytekokoelmaa ja näytteisiin liittyvää tietoa, jota tutkijat voivat hyödyntää terveyttä edistävässä tutkimuksessa. Biopankki-näytteet voivat olla esimerkiksi verta tai kudosta. Biopankki luovuttaa näytteitä ja niihin liittyviä tietoja tutkimukseen näytteenantajan yksityisensuojan turvaten.
Tutkimuksissa saatujen tulosten avulla voidaan ymmärtää paremmin sairauksien syitä ja kehittää niihin toimivia hoitoja. Tutkimuksissa selvinnyt tieto palautetaan lopuksi biopankkiin. Näin tieto kasvaa korkoa.
Biopankkisuostumus on hyvä teko terveyden edistämiseksi!
Uudet lääkkeet ja hoidot on kehitetty tutkimuksen avulla.
Jokainen voi olla osa tutkimusta antamalla oman biopankkisuostumuksensa.
Biopankkitoiminta on tarkasti valvottua ja tietoturvallista.
Näytteet luovutetaan tutkijoille pääsääntöisesti ilman henkilön tunnistetietoja.